Aloitetaan itse tehtävästä
Pääkaupunkiseudulla olisi liikkuvaa työarkea ja vaihtuvia maisemia hakevalle LVIA-valvojalle tiimissämme tilaa. Työskentelet tiimissä, josta löytyy osaajia oman osaamisalueesi lisäksi myös muilta talotekniikan ja projektijohdon alueilta. Kollegojen sparraustuki on aina lähellä ja tekemisen malleja työn pohjalle olemassa. Tiivistetysti LVIA-asiantuntijana johdat ja ohjaat suunnittelua, varmistat tilaajan tavoitteiden siirtymisen suunnitelmiin, sekä valvojan roolissa valvot ja dokumentoit sopimuksenmukaista työn toteutusta työmaa-aikana. Tehtävänkuva voi myös kiinnostuksen myötä laajentua esimerkiksi projektinjohtamisen ja erityisasiantuntijatehtävien puolelle.
$ads={1}
Vaihtelua työpäivääsi tulee projekteista, joiden mittakaavat vaihtelevat ja hanketyyppien monipuolinen kirjo laajentaa osaamistasi. Työpöydälläsi hankekoot ovat suurimmillaan jopa sadan miljoonan projekteja ja konkreettisina esimerkkeinä voi olla esimerkiksi tehdasinvestointi EPCM-mallilla sekä yksityisiä ja julkisia peruskorjaus- ja uudishankkeita muutamia mainitaksemme. Hankkeemme vievät sinua eripuolille pääkaupunkiseudun lähialueita.Tällä kertaa haemme tehtäväämme kokenutta osaajaa, jolla on useamman vuoden kokemus vastaavista tehtävistä. Mikäli tämä termi sinua kuvaa, haluat varmasti tietää, mitä sellaista meillä on sinulle mielekkäiden projektien lisäksi tarjota, että tähän mahdollisuuteen kannattaisi tarttua.
Mitä lupaamme sinulle
- Mutkaton Sweco-porukka. Olet osa mutkatonta ja innostunutta projektinjohdon ja talotekniikan asiantuntija-yhteisöä, jossa työilmapiirin pinnalla päällimmäisenä väreilee välittömyys ja kunnioitus toisiamme kohtaan. Tuemme, arvostamme ja kannustamme toisiamme – siihen voit luottaa. Tutustu tarkemmin swecolaiseen työkulttuuriin: https://www.sweco.fi/ura/tyontekijalupaus/
- Transforming society together. Swecolla olet mukana luomassa tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa – olet oikeasti vaikuttamassa. Olet tärkeässä roolissa edesauttamassa ja mahdollistamassa liiketoimintaa, jossa konkreettisesti rakennetaan kestävämpää ja toimivampaa yhteiskuntaa päivittäisessä työssä, tuhansilla suunnittelupöydillä, työmailla ympäri Suomen.
- Maailma avoinna. Swecolaisia on yhteensä 20 000 ympäri Euroopan, ja Suomessa meitä on 27 paikkakunnalla 3 000 henkeä. Kansainvälinen organisaatio tarjoaa halutessasi mahdollisuuksia työskennellä myös ulkomailla – tai vaihtaa Suomen sisällä toimipistettä elämäntilanteen muuttuessa. Paikallisuuskin on siis mitä ominta itseämme.
- Oma urapolku ja koulutusmahdollisuudet. Meille on tärkeää, että pääset kehittymään ja suunnittelemaan omannäköistä urapolkua ja tässä me kuuntelemme sinua. Monipuolisia koulutusmahdollisuuksia sinulle tarjoaa oman Sweco Akatemiamme koulutustarjonta. Ja onhan se niinkin, että työ tekijäänsä opettaa, kun aika ei mene vain arjesta selviämiseen.
- Monipuolinen ja kattava henkilöstöetukokonaisuus, jonka sisältöön pystyt itse vaikuttamaan. Ei vain hupia ja sirkushuvia, vaan aitoja, sinun elämääsi tukevia hyötyjä ja etuja.
- Työnantajana olemme joustava, ja työsi ja yksityiselämäsi kestävä yhteensovittaminen on meille prioriteetti. Hyvät työelämäkokemukset ovat meille a ja o ja tämän huomaat nopeasti, jos työkaveriksemme tulet. Työtä teemme siellä, missä se on mielekkäintä – mielellämme myös toisiamme toimistolla kohdaten.
Me haluamme tarjota sinulle erinomaisia työelämäkokemuksia, mielekkäitä henkilökuntaetuja ja vakautta arkeen. Haluatko antaa meille siihen tilaisuuden?
Avaimia tehtävässä menestymiseen
Meitä puhuttelee ehdottomasti asiakaslähtöinen, yhteistyötaitoinen ja ratkaisukeskeinen tapa toimia. Tämä tarkoittaa, että olet oma-aloitteinen, vastuusi kantava ammattilainen. Kuuntelet toisia, mutta tuot rohkeasti myös omat näkemyksesi esiin. Uteliaisuuttasi tai oppimisen haluasiakaan et ole vielä kadottanut.
Tässä tehtävässä menestyäksesi olet jo kerryttänyt vahvaa osaamista ja näyttöjä LVIA-asiantuntijan / -valvojan tehtävistä julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Mikäli sinulla on talotekniikan perusvalvojan pätevyys tai muu alan pätevyys, hienoa! Jos ei, mahdollistamme tietysti pätevöitymisen ja tuemme sitä kautta osaamisesi kartuttamista.
Ja koulutustaustaltasihan olet talotekniikan tai LVI-tekniikan insinööri tai diplomi-insinööri.
Tulisitko työkaveriksemme?
Mikäli mielessäsi on kysymyksiä tehtävään tai meillä työskentelyyn liittyen, ryhmäpäällikkömme Johannes Laurila juttelee mielellään kanssasi lisää. Johanneksen tavoitat numerosta 044 535 9165 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sweco.fi.
Paikkakunnat: Helsinki
Sweco on Suomen johtava projektinjohdon ja rakennuttamisen ammattilainen kiinteistö-, teollisuus- ja infratoimialoilla sekä terveydenhuoltosektorilla. Toimimme projektinjohtotehtävissä teollisuuden vaativissa EPCM-hankkeissa, julkisissa rakennushankkeissa, toimitila-, liike- ja infrarakentamisessa sekä rakennushankkeita palvelevissa asiantuntijatehtävissä.
Kansainväliseen Sweco-konserniin kuuluva Sweco Finland on rakennetun ympäristön ja teollisuuden innovatiivinen ja arvostettu asiantuntija Suomessa ja maailmalla. Palvelemme asiakkaitamme rakennetekniikan, talotekniikan, teollisuuden sekä ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan aloilla ja tarjoamme myös projektinjohto- ja rakennuttamispalveluita, arkkitehtisuunnittelua sekä asiantuntijapalveluita. Kaikkiaan 20 000 swecolaisesta 3 000 työskentelee Suomessa.